Näyttely
Euroopan parlamentti sitoutui vuosina 1960–1980 useaan otteeseen suojelemaan ihmisoikeuksia ja perusvapauksia maailmanlaajuisesti ja erityisesti rautaesiripun takana olevissa maissa. Parlamentti pyrki vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja kiinnittämään tiedotusvälineiden huomion näihin asioihin keskusteluilla, kannanotoilla, päätöslauselmilla sekä jäsenten suullisilla ja kirjallisilla kysymyksillä. Lisäksi se keräsi asiasta tietoja, lähetti valtuuskuntia ja järjesti julkisia kuulemisia.
Niinpä lokakuussa 1964 puhemies Jean Duvieusart halusi huomioida Itä-Berliinin väestön ja Neuvostoliiton miehittämän vyöhykkeen ”orjuuden ja diktatuurin” vastaisen kansanousun vuosipäivän ja ilmaista parlamentin puolesta myötätuntoa Saksan kansaa kohtaan. Hän sanoi puheessaan näin: ”Jos saksalaiset taistelevat itsemääräämisoikeutensa sekä yksimielisen ja vapaan yhdistymisen puolesta ja jos monet heistä ovat uhranneet elämänsä sen puolesta, me emme puolestamme saa koskaan lopettaa työtämme ja taisteluamme sen puolesta, että maailmassa vallitsisi vapaus.”
Euroopan parlamentin kantaa vahvisti myös Helsingissä elokuussa 1975 pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirjan allekirjoittaminen. Parlamentti muistutti ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamista koskevista sitoumuksista, etenkin kun oli kyse ihmisten välisestä yhteydenpidosta sekä Berliinin muurin erottamien perheiden yhdistämisestä. Itä-Saksan kansalaisilta evättiin järjestelmällisesti mahdollisuus muuttaa Saksan liittotasavaltaan perheenjäsentensä luokse. Vuonna 1977 he vetosivat suoraan Euroopan parlamenttiin, joka vaati DDR:n viranomaisia noudattamaan kansainvälisiä velvoitteitaan. Parlamentin jäsenet ottivat myös usein kantaa poliittisten vankien tilanteeseen ja DDR:n hyväksymiin sortaviin lakeihin.
